perjantai 11. tammikuuta 2019

LIIKENNETURVALLISUUS HEIKKENEE SUOMESSA

Uudistus koulutuksessa epäonnistui

Vuonna 2018 liikenneturvallisuus alkoi heikentymään. Uusien kuljettajien koulutuksessa siirryttiin koulutuspainotteisesta järjestelmästä tutkintopainotteiseen. Tästä muutoksesta aiheutunut turvallisuuden heikkeneminen on vasta alussa.


Tarvitsemme pikaista uudistusta kuljettajakoulutukseen

Uuden hallituksen on heti alkuvaiheessa tehtävä uudistus kuljettajakoulutukseen. Suomessa liikenneturvallisuus on perustunut hyvin koulutettuihin osaaviin kuljettajiin. Tutkintopainotteinen kuljettajakoulutus ei ole tasa-arvoinen ja heikentää kaikkien uusien kuljettajien taitoja liikenteessä ajamisessa. Uudistus on lisäksi osoittautunut kalliiksi monille ajokortista haaveilevalle. Hinta tutkinnon suorittamisessa nousi lähes 40%, ja nyt tutkinnoissa käydään aiempaa useammin, koska koetta on vaikeampi läpäistä.


- Ajokokeen merkitystä tulee vähentää ja kehittää kuljettajakoulutusta kattavammaksi.
- Uusien kuljettajien jatkokoulutus paransi liikenneturvallisuutta Suomessa lähes 30 vuoden ajan. Tämä jatkokoulutus tarvitaan takaisin.
- Ajokokeissa tulisi auton käsittelyn sijaan keskittyä enemmän liikennetilanteiden arviointiin. Lisäksi ennakoivan ajamisen merkitystä kokeessa tulee lisätä.



https://www.is.fi/autot/art-2000005961284.html