torstai 19. tammikuuta 2017

Liikenneverkkoyhtiö


Liikenneministeriöllä on suunnitelmissa muuttaa Suomen tiestöstä vastuu liikenneverkkoyhtiölle. Malli muuttaa autoilun verotuksen täysin. Aikoinaan kovasti vastustettu autovero poistuu kokonaan. Autoveron poistaminen on lähes pakollista, koska harvassa EU maassa tällaista järjestelmää on. Reilu kymmenen vuotta sitten autovero muutettiin hieman järkevämmäksi päästöpohjaiseksi, mutta vero aiheuttaa edelleen vapaan kaupan ongelmia.

Polttoaineverolla olisi periaatteessa helppo verottaa autoilua, mutta polttomoottorikäyttöiset autot katoavat pian käytöstä ja sähköä olisi vaikea verottaa samalla tavoin. Lisäksi polttoaineveroa on erittäin helppo kiertää, jos jättää tankkaamisen naapurimaan puolelle.

Uudella järjestelmällä pystytään saamaan kaikki tienkäyttäjät maksajiksi. Esimerkiksi ulkomaista raskasta liikennettä ei voi erikseen verottaa nykyjärjestelmällä, mutta mikäli kyseessä ei ole vero, vaan kaikkia koskeva tienkäyttömaksu, myös ulkomaisessa omistuksessa olevat kuljetusyhtiöt joutuvat ensimmäistä kertaa maksamaan teiden käytöstä.


Liikenneministeri Anne Bernerin esittämiä uudistuksia kritisoidaan paljon, mutta tavalliselle autoilijalle ne tarjoavat kaikista parhaan vaihtoehdon, erityisesti mikäli tulevaisuudessa hallituksessa ovat nuivasti yksityisautoiluun suhtautuvat Vasemmistoliitto ja Vihreät. Myöskään SDP ei perinteisesti ole jättänyt veroja autoilijalta ottamatta. Toivottavasti ratkaisuja saadaan pian, koska hankalinta on asioiden pitkittäminen erityisesti autokauppiaiden kannalta.

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Autokoulun ajo-opetusta halvemmalla kuin vuosikymmeniin


Autokouluopetuksen hinta on erittäin halpa verrattuna vaikkapa hintoihin kymmenen vuotta aikaisemmin. Uusissa ajo-opetuksen kokeilumalleissa ajo-opetusta oppilas ostaa tarpeen mukaan. Kortin todelliset kustannukset riippuvat tosin täysin omasta osaamisesta ja aktiivisuudesta oppimisessa. Osa opetusjärjestelmistä ei sisällä ajoharjoittelua juuri lainkaan, ja suosituin malli vain 10 tuntia. Käytännössä autokoulun opettaja päättää yhdessä oppilaan kanssa tarvittavasta harjoittelusta.

Ajo-opetuksen hintoja kannattaa vertailla tutustumalla ajotunnin hintaan. Kannattaa myös huomioida että 10 tuntia ajoharjoittelua ei välttämättä riitä.


Uudet tekniikat mahdollistavat tehokkaan oppimisen. EDlooper järjestelmä helpottaa oppilaan oppimista ja kertoo ajotunnin jälkeen paljon hyödyllistä faktaa. 

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

VALTIO JOUTUU KUSTANTAMAAN KULJETTAJAKOULUTUKSEN UUDISTUKSEN

Mikäli kuljettakoulutusta päädytään uudistamaan tutkintopainotteiseksi, joutuu valtio ja yhteiskunta kokeilun maksajaksi. Tiukennettu kuljettajatutkinto ei minkään tutkimuksen mukaan auta parantamaan liikenneturvallisuutta. Parhaaseen tulokseen päästään kouluttamalla kuljettajia tasapuolisesti.

Yhden liikenteessä kuolleen henkilön hinnaksi on Liikenneviraston selvitykseen mukaan arvioitu maksavan 1.918.809,00€. Nuoren henkilön ollessa kyseessä hinta on vieläkin suurempi, koska hänellä tulevia työvuosia on edessäpäin useita. Trafin arvion mukaan hintaa liikennekuolemasta tulee lähes 3 miljoonaa euroa. Kustannukset valtiolle uusien kuljettajien jatkokoulutuksesta ovat huomattavasti pienemmät. Nykyisen kolmivaiheisen opetusjärjestelmän muuttaminen yksivaiheiseksi ei vaikuta lisäävästi haluun suorittaa ajokorttia, joten emme saisi kovinkaan paljoa enempää uusia kuljettajia tien päälle. Lisäksi tiukentamalla kuljettajatutkintoa yhä useampi voisi jättää ajokortin suorittamisen kesken.
  
Liikenteen valvontaa jouduttaisiin huomattavasti lisäämään. Automaattista liikenteen valvontaa lisäämällä voimme vähentää ylinopeuden ajamista, mutta valvontakameroiden hinta on erittäin korkea. Lisäksi tulevaisuudessa suhteellinen nopeusvalvontakameran tuotto jää entistä pienemmäksi. Valitettavasti automaattisella liikenteen valvonnalla emme myöskään pysty vaikuttamaan esimerkiksi rattijuoppouteen ja vaikkapa liikenneraivo tapauksiin. Tasapuolisella uusien kuljettajien kouluttamisella näiden ongelmien syntymiseen voidaan vaikuttaa ennakoivasti.
  

Monivaiheinen kuljettajakoulutus ei aiheuta valtiolle kuluja, vaan onnistuu jopa vähentämään niitä. On kuitenkin toivottavaa, että valtio keskittää kustannuksia tieverkoston parantamiseen ja liikenteen valvonnan lisäämiseen.




_________________________________________________________________________________

Moni pitää sinusta – käytä turvavyötä

maanantai 7. marraskuuta 2016


KEMIÖ

Taas viikonloppuna Kemiössä tapahtui valitettava onnettomuus, jonka taustalla ei ole esimerkiksi heikko auton käsittelytaito. Maassamme tapahtuvat liikenneonnettomuudet johtuvat kuljettajan tekemistä vääristä päätöksistä. Esimerkiksi tässä tapauksessa suuri ajonopeus edesauttoi onnettomuuden syntyä, mutta tärkeä kysymys on, miksi turma-auton kuljettaja ajoi liian suurella nopeudella. 

Kuljettajaopetuksen jatkokoulutuksella pystytään tehokkaasti parantamaan kaikkien liikenneturvallisuutta

Liian suuren ajonopeuden voi aiheuttaa vaikkapa kiire tai sosiaalinen paine, joka johtuu muista tien käyttäjistä tai nuorella kuljettajalla vaikkapa matkustajista. Tässä onnettomuudessa on vielä liian aikaista sanoa, mistä nopeus johtui. Tiet Kemiön saarella ovat erittäin mutkikkaita ja tien kunto ei ole ehkä täydellinen. Sopivilla tilannenopeuksilla ajaminen on kuitenkin täysin turvallista.

Voimia ja jaksamista kaikille



_____________________________________________________________________

LINKKI YLE.n sivulle uutiseen =  http://yle.fi/uutiset/3-9276184

_____________________________________________________________________

Moni pitää sinusta – käytä turvavyötä

perjantai 22. heinäkuuta 2016

IKÄVÄ LIIKENNEONNETTOMUUS


Ensimmäisenä haluan osoittaa osanottoni uhreille, loukkaantuneille ja kaikkien omaisille jaksamista. Ajoin itse onnettomuus paikan vierestä ohi palatessani Espooseen, mutta kiersin paikan 130 tien kautta, joten en nähnyt mitään ikävää. Tässä onnettomuudessa menetettiin ainakin kaksi henkeä täysin turhaan.



 Kuvat ovat kopio uutisesta iltalehdestä

Valitettavasti hätäily ja ilkeä käyttäytyminen muita ihmisiä kohtaan liikenteessä on viimeisen vuoden aikana  lisääntynyt huomattavasti. Itsekkäästi ajetaan muista välittämättä, koska oma ajaminen koetaan niin paljon tärkeämmäksi. Nämä onnettomuudet voitaisiin helposti välttää. Se ei olisi halpaa ja nopeata, mutta toimivaa sekä pitkän päälle tehokasta. Tarvitaan enemmän koulutusta ja kasvatusta liikenteessä liikkumiseen sosiaalisesti ja muita kunnioittaen. Autokouluissa liikenneopettajat on tähän koulutukseen valmistettu, mutta nykyisellään tavoite näyttää olevan välttää asenne kasvatusta.

Toivotaan kaikkien Suomalaisten kannalta että valitsisimme järkevän tien liikenneturvallisuuden kehittämiseen. Kokeilla ei voi mitata kuinka henkilö käyttäytyy eri liikennetilanteissa, mutta riittävällä koulutuksella muutosta saadaan aikaiseksi.



LINKIT UUTISEEN:

torstai 14. heinäkuuta 2016

AJOKORTIN HINTAAN TULOSSA KOROTUKSIA 2017


Nyt LVM:n suunnittelemat olevat muutokset ajo-opetukseen olisi syytä suunnitella huolella. Lehtijutussa mainittu ajokortin keskihinta autokoulusta 2000€ on kolmivaiheisen koulutuksen kokonaiskustannus, joka maksetaan noin kahden vuoden aikana ja sisältää myös ajokortti ja tutkintomaksut. Kun kuljettajakoulutus muutetaan tutkintopainotteiseksi, ei ole enää helppo arvioida kustannuksia ajo-opetuksesta. Varmasti maaseudulla pienissä pitäjissä hinnat tulevat alenemaan, mutta kaupunkikeskuksissa ja pääkaupunkiseudulla hinta tulee kasvamaan huomattavasti, erityisesti ajokokeeseen tehtävien vaikeutusten jälkeen.

Liikenteeseen oman tilan hallinnan taitoja on mahdollista oppia. Autokoulussa opettaja pystyy ryhmäopetuksena pienentämään yksilön riskiä aiheuttaa onnettomuutta.

Kuljettajatutkinnon ajokoetta Suomessa on helpotettu jatkuvasti ja se testaa vain 30 minuutin ajolla osaako kuljettaja liikenteessä itsenäisesti pärjätä. Verrattaessa Englantiin meillä Suomessa on ajokoe huomattavasti helpompi, koska täällä pienistä virheistä vain huomautetaan, eikä vaadita koetta uusittavaksi. Ajokokeen ajoaika Englannissa on 40 minuuttia ja henkilöillä, jotka on määrätty uudelleen kokeeseen 70 minuuttia. Ajoharjoittelun määrät Englannissa vaihtelevat huomattavasti ja tunteja kertyy 20 – 60 oppilasta kohden itsenäisen auton käsittely harjoittelun jälkeen. Suomessa useimmat vielä läpäisevät ajokokeen vaaditulla minimimäärällä 18 tunnilla. Nykyisellä hinnoittelulla ajotunnista kokonaishinta ajokortista nousisi 2000 eurosta noin 2500 euroon. Liikenneturvallisuus heikkenisi, koska kokeilla mitataan vain virheiden tekemisiä.

Englannissa ajo-opetuksen hinnoissa on huomattavia eroja, koska vain osa opettajista osaa opettaa niin että kuljettajalla on mahdollista läpäistä ajokoe. Halvimmat opettajat vain ajattavat oppilaita, mutta taitavimmat opettajat veloittavat ajotunneilta suuria hintoja, koska asiakkaita riittää. Maissa joissa ajo-opetus on tutkintopainotteinen, on ongelmia todettu olevan kuljettajien käyttäytymisessä liikenteessä. Esimerkiksi edellä mainitussa Englannissa ongelmia aiheuttaa nuorten mieskuljettajien kaahaaminen. Siellä kuljettajakoulutuksessa ei puututa sosiaalisiin taitoihin tai oman tilan hallinnan pohtimiseen. Liikenneturvallisuus kehitys onkin ulkoistettu poliiseille, mutta meillä Suomessa ei poliisilla ole aikaa liikennettä valvoa, tai meidän olisi palkattava useita satoja uusia poliiseja. Nykyinen kameravalvonta ei auta nuoria mieskuljettajia selviämään liikenteessä.

Suomessa kuljettajakoulutus on ollut erinomaisella tasolla. Autokouluissa opettajalla on hyvä koulutus työhönsä ja motivaatiota parantaa liikenneturvallisuutta.

Olisi suositeltavaa ottaa mallia muista EU maista, kuten vaikkapa Saksasta, jossa vaaditaan ajo-opetusta ammattimaiselta opettajalta. Olisi myös järkevää kysyä liikennepsykologeilta, kuinka voisimme kehittää liikenneturvallisuutta maassamme paremmaksi. Jokainen liikennekuolema maksaa arvion mukaan reilu 2 miljoonaa euroa, eikä näitä saada poistettua tekemällä ajokokeesta hankalampi.

_________________________________________________________________________



Videoita ajokokeesta Englannissa (osa 1/6 https://www.youtube.com/watch?v=VkbglJkQrwU)

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

KOEAJO: Poniauto - Mustang V8


Mustang mielletään nykyisellään Amerikkalaiseksi muskeliautoksi. Auto on ollut myynnissä vuodesta 1964 lähtien, mutta Suomeen ei ole Mustangia virallisesti tuotu aikoihin. Nykyinen malli 6. sukupolvi on nyt myös Suomessa tarjolla joillakin Ford jälleenmyyjillä.

Keulalla on perinteinen logo ja ilme on edeltäjää voimakkaampi 



Suurehkoista ulkomitoistaan huolimatta auton tilat ovat pienet. Etutilat kyllä riittävät suuremmallekin kuljettajalle. Takapenkille ei kannata aikuisen miehen edes yrittää. Tilaa on olemattoman vähän ja pidemmän kuljettajan takana polvitilaa ei ole. Siis etuistuin on takapenkissä kiinni. Tavaratila ei ole onnettoman pieni, mutta täyttyy jo mukavasti kahden hengen matkatavaroista. Mustang ei sovi perheauto käyttöön edes kakkosautoksi. Ehkä sitä ei sellaiseksi ole tarkoitettukaan, mutta vaihtoehtona EcoBoost Mustangille voisi olla vaikkapa Ford Focus RS. Focus sopisi myös perheautoksi, tosin tyyli on samasta moottorista huolimatta täysin toisenlainen.



Näkyvyys ulos ei ole niin huono kuin voisi olettaa. Suoraan edessä konepelti näkyy pitkälle eteenpäin. A-pilarit ovat paksut, mutta eivät vaarallisen peittävät. Taakse näkyvyys peileistä ja takaikkunasta on luonnollisesti heikko, mutta peruuttamista auttaa sopivan terävän kuvan tarjoava peruutuskamera. Olisikin suotavaa että peruutuskamera vaadittaisiin kaikkiin uusiin autoihin.

Kaikki näyttää kojelaudassa tyylikkäältä, mutta vaikkapa Ford Focusiin verrattuna laatuvaikutelma on heikko.
Suurin osa napeista ja toiminnoista on käyttäjän kannalta toimivasti aseteltu.

Sisustuksen laatuvaikutelma ei Amerikan autoissa perinteisesti ole ollut korkea. Euroopassa odotetaan että kaikki kojelaudan muoviosat on pehmustettu ja tarkasti asetettu paikoilleen. Mustangin kojelauta edustaa täysin amerikkalaista tyyliä. Kaikki näyttää hyvältä, mutta ei kestä tarkempaa kritiikkiä.Ohjauspyörän nappeja lukuunottamatta kaikki vaikuttaa kuitenkin järkevästi sijoitetulta ja autoon on helppo tottua.


Kuljettajan istuin on toimiva ja ajoasento myös pidemmälle kuljettajalle hyvä, mutta ei sisällä erikoissäätöjä urheiluistuinten tapaan. Lisäksi istuinosa on hieman kapea leveämmälle kuljettajalle.

Auton ajo-ominaisuudet ovat hieman suurpiirteiset. Se sopii tämän tyyppiseen autoon. Ohjauksen keskialue tuntuu hieman väljältä. Painavaksi autoksi Mustang taipuu mutkaan hyvin näppärästi. V8-moottorinen pikkulohko tuottaa pettymyksen voiman tuotossa. Hevosvoimia on tarjolla peräti 418, mutta konetta on kierrätettävä korkealle ennen kuin tehoa on tarjolla. Suuri massa tekee menosta hankalampaa. Mustangin kiihtyvyydeksi V8-moottorilla luvataan 4,8 sekuntia 0-100km/h. Konetta joutuu kierrättämään korkeille kieroksille, jotta tehon saa käyttöön. Moottorin äänet tälläisestä koneesta ovat komeat, mutta auton sisälle ei koneen ääniä paljonkaan kuulu. Jos autossa arvostaa ääniä, kannattaa avata ikkunoita tai miksei hankkisi Mustangia avomallisena.
  
Tarjoaako uusi Ford Mustang riittävästi rahalle vastinetta? Hieman vaikea on mennä vastaamaan kyllä tähän kysymykseen. Erityisesti 5,0 litran V8 moottorinen versio maksaa Suomessa veroineen kohtuuttoman paljon, yhteensä 79915,92. Verojen osuus hinnasto on yli kolmekymmentä tuhatta euroa. 2,3 EcoBoost voisi olla järkevämpi vaihtoehto 55611,57 alkaen hinnallaan.

Moottori koeajoautossa oli V8




Moni pitää sinusta – käytä turvavyötä