perjantai 23. maaliskuuta 2018

KULJETTAJAKOULUTUKSEN UUDISTUS TEKEE AJOKORTISTA KALLIIN - 2018

Tuloillaan oleva uudistus tullee nostamaan ajokortin saamisen kustannuksia merkittävästi nykyisestä. Vaikka pakollisen opetuksen määrää tullaan vähentämään olemattoman vähäiseksi, kuljettajatutkinnon läpäisemisestä tehdään jatkossa hankalaa.  Trafi luo erin-omaisen rahastusautomaatin Brittiläiselle sijoitusyhtiölle Bridgepointille, jonka tytäryhtiö on ajokokeita tarjoava Ajovarma Oy. Jatkossa koetta suorittava joutuu tekemään kokeita useamman kerran. Keskimäärin tarvitaan noin kolme ajokoetta ennen kuin ajokortin saa, mikäli kuljettajakokelas ymmärtää harjoitella ammattiopettajan kanssa kokeiden välissä. Myös koeajan pidentäminen nostaa ajokortin suorittamisen kustannuksia. Pidempi ajokoe aiheuttaa lisäkustannuksia Ajovarmalle, joten mikäli Suomen valtio ei kompensoi ajokokeen kustannuksia, ajokokeen hintaa on pakko nostaa.

Jatkossa ajokorttia haluava voi opetella liukkaalla ajamista vapaaehtoisesti, mikäli haluaa... tai sitten ehkä olisi parempi matkustaa junalla 


Lue ajokortin Nurmeksessa suorittaneen toimittaja Sampsa Oinaalan HS kolumni ajokortin suorittamisesta ja hänen ajatuksiaan tulevista uudistuksista. 

Kukaan ei voi oppia ajamaan autoa kymmenessä tunnissa, sanoo aikuisena autokoulun käynyt


Vapaa toimittaja Sampsa Oinaalan kolumni:
https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005588531.html

perjantai 2. maaliskuuta 2018

Autoliitto vastustaa autoilua talvella

Autoliiton Pasi Nieminen unohtaa tahallisesti, että naapurimaissamme Norjassa ja Ruotsissa uudet kuljettajat käyvät tekemässä ajoharjoittelua ajoharjoitteluradalla. Lisäksi hän luulee ABS jarrujen ja ajovakauden halllintajärjestelmän pelastavan kuljettajan kaikissa tilanteissa. Vaikka nuo ovat hyviä kuljettajaa avustavia järjestelmiä, eivät ne muuta talvea kesäksi. Kuljettajan on osattava auton hallinnan perusteet liukkaalla ajamisessa ja tunnettava nopeuden vaikutus auton pysähtymismatkaan.

Ruotsissa ja Norjassa uudet kuljettajat ajavat keskimäärin huomattavasti uudemmilla autoilla kuin uudet kuljettajat Suomessa. Tästä huolimatta kummassakin maassa on todettu liukkaalla ajamisen harjoittelu tärkeäksi. Iso-Britanniassa tällä hetkellä kirjoittaessani autot jumiutuivat viiden senttimetrin lumeen ja maassa on kielletty ajaminen autolla.

On totta että ajoharjoitteluratamme ovat rakennettu 90-luvun alussa ja liukkauden simulointi ei aina ole parhaimmillaan. Tämän vuoksi ajo-opettajan taito opetuksessa on tärkeää. Pasi Niemisellä ei ole riittävää kokemusta opettajana, sillä hyvä opettaja pystyy käyttämään ajoharjoittelurataa tehokkaasti hyväkseen. Esimerkiksi Ruotsissa, missä suurin osa opetuksessa toteutetaan opetusluvalla, on kuitenkin pakollista suorittaa ajoharjoittelu ajoharjoitteluradalla ammattilaisten opettamana. Ongelma Suomessa on ollut opetuslupaopetttajien riittämättömässä koulutuksessa ajoharjoitteluradan käyttöön.


https://www.is.fi/autot/art-2000005587124.html

torstai 1. helmikuuta 2018

AJOKORTIN SUORITTAMINEN VAIKEENTUU

Nyt eduskunnan käsittelyssä on kuljettajakoulutuksen ja -tutkinnon muutokset. Ajokokeen vastaanottaja joutuu erittäin kovaan vastuuseen verrattuna nykyiseen järjestelmään. Ajokokeeseen voi jatkossa mennä vaikka ajaminen ei vielä sujuisikaan. Nämä tulevat lisäämään hylättyjen ajokokeiden määrää monin kertaiseksi verrattuna nykyiseen. Lisäksi ajoaika pitenee ja ajokokeessa tullaan keskittymään enemmän ajamisen virheisiin, kuten ajotapaan.


Jatkossa ajokokeen läpäiseminen on huomattavasti nykyistä vaikeampaa ja tulee vaatimaan opettajalta osaamista, mikäli ajo-oppilas ei ole kuljettaja jo luonnostaan. Onkin helppo ennustaa että ajokortin kustannukset tulevat heinäkuun jälkeen monin kertaistumaan.  

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

NOPEUSRAJOITETTU AUTO

LVM suunnittelee ensi vuoden alussa mahdollisuutta nuorille käyttää nopeusrajoitettuja henkilöautoja. Nykyisellään mopoautoja on liikenteessä erittäin vähän johtuen mopoautojen kalliista hinnoista. Nopeusrajoitettu auto voidaan myöhemmin muuttaa normaaliksi autoksi ja tullee näin monin kertaistamaan hitaasti liikkuvien autojen määrää. Maantiellä hidastelevat autot aiheuttavat huomattavaa jonoutumista ja täten muiden kanssa autoilijoiden vaarallisia ohituksia.

Tavoitteena on että vuonna 2019 voisi 15-vuotias saada luvan ajaa oikeaa autoa, jossa nopeutta on rajoitettu elektronisella rajoittimella

Yleisesti mopoautoja pidetään turvattomina, mutta tilastojen mukaa vain 3% onnettomuuksista on ollut vakavia, kun henkilöautoille tapahtuvista onnettomuuksista vakavia on noin 8%. Nykyisestä mopoautosta tekee turvallisen sen 45km/h ajonopeus, ja yllättäen mopoauton pieni massa. Koska mopoauto on kevyt on sillä vaikeampi aiheuttaa suurta vaaraa kevyelle liikenteelle.

perjantai 24. marraskuuta 2017

Raju hinnan korotus ajokorttiin

Suunnitteilla oleva uudistus tulee hyödyttämään Brittiläisen sijoisyhtiö Bridgepointin (Ajovarma) liiketoimintaa. Jatkossa erittäin harva voi saada ajokortin ensimmäisen ajokokeen jälkeen.

Tutkintoon tähtäävän ajokokeen tavoite on hylätä ajokoe useasti, jotta uusi kuljettaja lähtee liikenteeseen nöyrällä asenteella. Henkilöille joille oman tilan hallinta tuottaa ongelmia tämä ei kuitenkaan tule toimimaan.


http://www.iltalehti.fi/autouutiset/201711152200533783_oa.shtml?_ga=2.132164102.984686022.1511287255-139585431.1497243036

sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Kuljettajakoulutuksen uudistus 2018 heinäkuussa nostaa ajokortin hintaa

Tekeillä oleva kuljettajakoulutuksen uudistus tulee nostamaan ajokortin suorittamisen kustannuksia huomattavasti, vaikka julkisuudessa väitetään hinnan alenevan. Keskivertotaitoisen oppilaan kustannukset tulevat kallistumaan nykyisestä huomattavasti.

Nykyisellään ajokortin saa edullisimmillaan noin 1500€ kaikkine opetuksineen ja tutkintomaksuineen. Jatkossa tutkintomaksut voivat olla jopa kolminkertaiset nykyiseen verrattuna. Ajo-opetuksen hintaa on vaikea arvioida, mutta vertaamalla Ison-Britannian tilanteeseen, voi arvioida sopivan ajomäärän olevan noin 30 - 40 tuntia ja lisäksi kotona tapahtuva lisäharjoittelu. Näin arvioiden ajokortin hinta tullee olemaan noin 2000 - 3000€ + kotona tapahtuva lisäharjoittelu.

Jatkossa vain erittäin taitava voi saada ajokortin halvalla. Muiden kohdalla ajokortin suorittamisen hinta tulee kasvamaan.

perjantai 27. lokakuuta 2017

Tasapainoinen vai tutkintopainotteinen järjestelmä?

Mitä pitää tehdä, jos Suomessa siirrytään tutkintopainotteiseen järjestelmään? 

Tässä selvityksessä kerätyn tiedon pohjalta näyttää siltä, täysin tutkintokeskeiseen, ilman mitään pakollista koulutusta sisältävään järjestelmään siirtyminen ei vaikuta perustellulta. Asiakkaiden kannalta keskimääräiset kustannukset eivät todennäköisesti pienenisi, vaan saattaisivat jopa nousta. Ei ole näyttöä myöskään siitä, että tutkintopainotteinen järjestelmä tuottaisi paremman turvallisuustason. Tutkintopainoitteiseen suuntaan on mahdollista siirtyä seuraavassa esitetyin edellytyksin.


Kuljettajantutkinto 

Jos tutkintopainotteiseen järjestelmään siirryttäisiin, pitäisi tutkintoa muuttaa kattamaan selvästi entistä laajempi kokonaisuus ajamisessa tarvittavista taidoista.
1) Kuljettajantutkinto on suunniteltava uudelleen ja sen vaatimustasoa on kohotettava kohdentamalla arvioinnin painopisteitä perustaitojen lisäksi vaativampiin turvallisuustaitoihin.
2) Kuljettajantutkinnon palautteellisuutta on kehitettävä, jotta tutkinto hyödyttäisi opetusta nykyistä enemmän.
3) Tutkinnon vastaanottajien osaamista on kehitettävä
4) On varauduttava voimakkaaseen kuljettajantutkintoresurssien lisäämiseen kasvavien hylkyprosenttien vuoksi. Hylätyksi tulemisen kustannuksia voitaisiin ehkä nostaa, mutta kokeen luotettavuutta tulee samalla parantaa.
5) GDE-matriisin kolmannen ja neljännen tason sisällöt on tuotava tutkintoon.

Muut järjestelmätason toimet 

1) On ratkaistava missä ja miten käsitellään niitä kuljettajakäyttäytymisen osa-alueita, joita ei voida tutkinnossa mitata.
2) Jos harjoittelu- ja syventävästä vaiheesta luovutaan, on luotava keinot uusien kuljettajien välittö- mästi kortin saannin jälkeisen korkean onnettomuusriskin vähentämiseksi. Kattavuuden saavuttamiseksi keinot eivät saa perustua vapaaehtoisuuteen.
3) On luotava uudentyyppiset menetelmät annettavan opetuksen laadun valvontaan ja ylläpitoon yksittäisten opettajien ja koulujen tasolle. 



Mika Hatakka
Psykologian tohtori