tiistai 6. kesäkuuta 2017

TRAFI - Liikenteen tuhoamisvirasto

Trafissa uskotaan tiukennetun ajokokeen vähentävän liikenteessä kaahaamista. Ehkäpä tämäkin nuori mies olisi ajanut nätisti liikennesääntöjen mukaan, jos hänellä olisi ollut hankala ajokoe, kuten esimerkiksi Virossa on käytössä. Jostain syystä viimeaikoina Trafilta tulleet ehdotukset liikenteen kehittämiseen vaikuttavat hullun vaarallisilta. Esimerkkinä vaikkapa jatkossa ei ajo-opetuksessa vaadita opetuspoljinta. Ruotsissa ajo-opetuksessa poljin vaatimusta ei ole ja vaikka siellä liikenne-järjestelmä on paljon paremmin kehitetty ja turvallisempi kuin Suomessa, sattuu Ruotsissa ajo-opetuksessa vuosittain kuoleman kolareita. 

Trafilla ei ilmeisesti ole mitään vaikutusta liikenteen turvallisuuden kehittämiseen Suomessa, vaan se voitaisiin turhana lakkauttaa. Tällä saataisiin säästöjä nyt syntyvien kustannusten kattamiseen. Jatkossa ajokoulutus on entistä enemmän kustannuserä Suomen valtiolle. Kannattaa myös kyseen-alaistaa Trafin haitat lento-, juna- ja laivaliikenteessä.


Tulevaisuudessa liikenne on entistä vaarallisempi paikka ja liikennekuolemien määrä tulee kasvamaan entisestään. Vastuu Trafin hulluista suunnitelmista sysätään poliitikoille.


Oikeasti tehokkain tapa turvallisuuden parantamiseen olisi noin kuukauden päästä ajokokeesta suoritettava palautekurssi. Tätä puoltavat yliopiston liikennepsygologit tutkimustensa perusteella. Nykyisellään kurssin voi suorittaa huomattavasti myöhemmin, jossain tilanteissa liian myöhään, kun henkiä on jo menetetty.





KATSO AAMULEHTI - 4.6.2017
https://www.aamulehti.fi/kotimaa/tuore-ajokortti-nuori-mies-ajoi-tampereella-231-kmh-lukemassa-ei-ole-virhetta-200184628/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti